Surutyö: miten suru oikeastaan etenee?
Läheisen ihmisen menettäminen koskettaa kaikkea. Hetkessä voit tuntea surua, joka tuntuu miltei fyysisenä kipuna, ja seuraavassa hetkessä saatat olla turta, vihainen tai aivan tyyni. Ehkä mietit, suretko "oikein". Se on ymmärrettävä kysymys, mutta lyhyt vastaus on, ettei suruun ole yhtä oikeaa tapaa. Se, mitä tunnet, kuuluu juuri sinulle ja tähän menetykseen.
Surutyö ei ole suorite, jonka voi saattaa päätökseen. Se on pikemminkin tapa oppia pikkuhiljaa elämään mukanasi kulkevan menetyksen kanssa. Surulla ei ole tiettyä järjestystystä eikä päättymispäivää. Jotkut päivät tuntuvat keveämmiltä, kun taas toisina suru vyöryy yllättäen ylitsesi – joskus vuosienkin päästä, tietyn laulun tai tuoksun myötä. Se ei tarkoita, että olisit juuttunut paikoillesi. Se tarkoittaa vain sitä, että menetetty ihminen oli sinulle tärkeä.
Tässä oppaassa kerromme rauhallisesti, mitä suru voi pitää sisällään, millaisia malleja sen ymmärtämiseksi on luotu, mitkä asiat ovat monille tuttuja ja normaaleja, ja milloin voi olla hyvä pyytää tukea ulkopuolelta.
Mitä suru tarkalleen ottaen on?
Suru on sinun tapasi reagoida menetykseen. Usein ajattelemme surua silloin, kun läheinen kuolee, mutta voit surra myös terveyden menettämistä, päättynyttä parisuhdetta tai työpaikan menetystä. Suru ei ole sairaus eikä heikkous. Se on kiintymyksen ja välittämisen kääntöpuoli.
Suru ei tunnu vain mielialassa. Monet kokevat sen myös kehossaan: väsymyksenä, univaikeuksina, ruokahaluttomuutena, painon tunteena rinnassa tai muistamattomuutena. Tämäkin kuuluu asiaan eikä kerro mitään siitä, kuinka vahva tai heikko olet.
Onko surussa tiettyjä vaiheita?
Ehkä olet kuullut Elisabeth Kübler-Rossin "viidestä surunvaiheesta": kieltäminen, viha, kaupankäynti, masennus ja hyväksyminen. Se on tunnettu malli, mutta on tärkeää tietää, että suru etenee harvoin siististi vaiheesta yksi vaiheeseen viisi. Vaiheet voivat mennä sekaisin, toistua tai jäädä kokonaan välistä. Kannattaakin ajatella niitä tunteina, joita matkan varrella voi tulla vastaan, eikä portaina, joita noustaan järjestyksessä ylöspäin.
Monet surun parissa työskentelevät ammattilaiset suosivat psykologi William Wordenin mallia neljästä surutehtävästä. Sana "tehtävä" korostaa sitä, että voit tehdä asioita omaan tahtiisi:
Menetyksen todellisuuden hyväksyminen. Sen ymmärtäminen hitaasti myös sisimmässään, että läheistä ei enää ole.
Surun kivun kohtaaminen ja kokeminen. Ei siksi, että hukkuisit siihen, vaan siksi, että tunteiden poistyöntäminen yleensä vain siirtää surua eteenpäin.
Sopeutuminen elämään ilman menetettyä läheistä. Uusien rutiinien, roolien ja tapojen löytäminen arjessa.
Uudenlaisen, pysyvän yhteyden löytäminen menetettyyn. Muistojen sijoittaminen osaksi elämää niin, että ne voivat kulkea mukanasi eteenpäin.
Näillä tehtävillä ei ole tiettyä järjestystä, ja saatat liikkua niiden välillä edestakaisin. Toisinaan saatat vuosienkin päästä palata tehtävään, joka vaatii uudelleen huomiota. Se on täysin normaalia.
Mikä on normaalia surtaessa?
Melkein kaikki. Voimakkaat tunneaallot ja pitkät hiljaiset hetket, jollekin muistolle nauraminen ja siitä huonon omantunnon kokeminen, hetkellinen tyhjyys tai äkillinen uupumus. Monet säikähtävät tunteiden ailahtelua tai sitä, kuinka kauan suru kestää. Surulle ei ole olemassa ajastinta, eikä ole sellaista tiettyä hetkeä, jolloin surusta kuuluisi päästä yli.
Voi myös olla, että alat jossain vaiheessa voida paremmin, mikä saattaa tuntua vaikealta tai jopa väärältä. Elämän jatkuminen ei ole petos. Kanna rakasta ihmistä mukanasi myös silloin, kun katsot eteenpäin ja suurin kipu alkaa hellittää.
Milloin on hyvä hakea tukea?
Tuen pyytäminen ei ole merkki epäonnistumisesta. Joskus pelkkä asioista puhuminen sellaisen ihmisen kanssa, joka jaksaa kuunnella rauhassa, auttaa suuresti. Harkitse lisätuen hakemista, jos:
suru lamauttaa arkesi vielä pitkän ajan kuluttua
sulkeudut kokonaan ja eristät itsesi muista ihmisistä
nukkuminen, syöminen tai työnteko ei meinaa onnistua lainkaan pidemmällä aikavälillä
sinulla on ajatuksia siitä, ettet jaksaisi enää elää
Alankomaissa apua voi saada omalta yleislääkäriltä, Landelijk Steunpunt Verlies -tukikeskuksesta (puhelimitse tapahtuva tuki- ja neuvontalinja) sekä Humanitas Steun bij Rouw -järjestöstä, joka tarjoaa vertaistukiryhmiä ja vapaaehtoisten kotikäyntejä. Jos sinulla on itsetuhoisia ajatuksia, voit ottaa maksutta ja nimettömästi yhteyttä 113 Zelfmoordpreventie -kriisilinjaan (soita 113 tai 0800-0113) milloin tahansa vuorokauden ympäri. Avun hakemista ei tarvitse viivytellä.
Usein kysytyt kysymykset
Kuinka kauan surun käsittely kestää?
Sille ei ole mitään tiettyä aikarajaa. Surulla ei ole päättymispäivää. Surun voimakkuus muuttuu yleensä ajan myötä, mutta jokainen kokee sen omassa tahdissaan.
Täytyykö surun vaiheet käydä läpi tietyssä järjestyksessä?
Ei. Kübler-Rossin kuvaamat vaiheet menevät usein sekaisin tai jäävät kokonaan välistä. Ne ovat tunteita, joita matkan varrella voi herätä, eivät portaita, joita noustaan siististi järjestyksessä.
Onko normaalia, että toisinaan en tunne mitään?
Kyllä. Turon tunne ja etäisyyden ottaminen kuuluvat suruun ja suojaavat sinua joskus siltä, ettei kaikki tule kerralla eteen. Se ei tarkoita, ettetkö olisi välittänyt menetetystä ihmisestä.
Mistä voin saada apua suruun Alankomaissa?
Voit kääntyä yleislääkärisi puoleen tai ottaa yhteyttä tahoihin kuten Landelijk Steunpunt Verlies ja Humanitas Steun bij Rouw. Äkillisessä hätätilanteessa tai itsetuhoisten ajatusten kohdalla soita 113-kriisilinjaan (113 Zelfmoordpreventie).
Sinun ei tarvitse kantaa käytännön asioiden taakkaa yksin. Luo Solace Care -tili tai lue lisää oppaitamme.
