Surutyö: miten suru oikeastaan etenee?
Läheisen ihmisen menettäminen koskettaa kaikkea. Toisessa hetkessä tunnet lähes fyysistä surua, toisessa olet turta, vihainen tai vastavuoroisesti aivan tyyni. Saatat pohtia, suretko oikealla tavalla. Se on ymmärrettävä kysymys, ja lyhyt vastaus on, ettei suruun ole yhtä oikeaa tapaa. Se, mitä tunnet, kuuluu sinulle ja tähän menetykseen.
Surutyö ei ole projekti, joka saatetaan päätökseen, vaan tapa oppia vähitellen elämään pysyvän menetyksen kanssa. Surulla ei ole tiettyä järjestystä eikä päättymispäivää. Jotkut päivät tuntuvat kevyemmiltä, toisina suru yllättää uudelleen – joskus vuosienkin päästä, jonkin laulun tai tuoksun myötä. Se ei tarkoita, että olisit juuttunut paikoillesi. Se tarkoittaa, että tuo ihminen oli sinulle tärkeä.
Tässä oppaassa voit rauhassa lukea siitä, mitä suru voi pitää sisällään, millaisia malleja sen ymmärtämiseen on olemassa, mikä on monelle tuttua ja normaalia ja milloin voi olla avuksi pyytää tukea ulkopuolelta.
Mitä suru tarkalleen ottaen on?
Suru on reaktio menetykseen. Usein ajattelemme sillä läheisen kuolemaa, mutta voit surra myös menetettyä terveyttä, päättynyttä suhdetta tai työn alta menemistä. Suru ei ole sairaus eikä heikkous. Se on yhteyden ja välittämisen kääntöpuoli.
Suru ei tunnu vain mielialassa. Monet huomaavat sen myös kehossaan: väsymyksenä, univaikeuksina, ruokahaluttomuutena, painon tunteena rinnassa tai muistamattomuutena. Myös tämä kuuluu asiaan eikä kerro mitään siitä, kuinka vahva tai heikko olet.
Onko surussa tiettyjä vaiheita tai askelia?
Saatat olla kuullut Elisabeth Kübler-Rossin "viidestä vaiheesta": kieltäminen, viha, sovittelu, masennus ja hyväksyminen. Se on tunnettu malli, mutta on tärkeää tietää, että suru etenee harvoin siististi vaiheesta yksi vaiheeseen viisi. Vaiheet sekoittuvat, toistuvat tai jäävät välistä. Niitä kannattaa ajatella mieluummin tunteina, joita saattaa nousta pintaan, kuin portaina, joita noustaan ylös.
Monet surun ammattilaiset työskentelevät nykyään mieluummin psykologi William Wordenin neljän surutehtävän parissa. Sana "tehtävä" korostaa sitä, että voit tehdä jotain itse, omassa tahdissasi:
Menetyksen todellisuuden kohtaaminen. Sen vähitellen ymmärtäminen, myös sisäisesti, että läheistä ei enää ole.
Surun kivun kohtaaminen ja kokeminen. Ei siksi, että antautuisit sille kokonaan, vaan siksi, että surun poistyöntäminen yleensä vain siirtää sitä eteenpäin.
Sopeutuminen elämään ilman kyseistä henkilöä. Uusien rutiinien, roolien ja tapojen löytäminen arkeen.
Pysyvän, uudenlaisen yhteyden säilyttäminen. Muiston sijoittaminen sellaiseen paikkaan sydämessä, että se kulkee mukana jatkuvassa elämässäsi.
Näillä tehtävillä ei ole tiettyä järjestystä, ja liikut niiden välillä edestakaisin. Joskus saatat palata vuosienkin jälkeen tehtävään, joka vaatii uudelleen huomiota. Se on täysin normaalia.
Mikä on normaalia surussa?
Melkein mikä tahansa. Voimakkaat aallot ja pitkät hiljaisuudet, muistolle nauraminen ja siitä huonon omantunnon kokeminen, hetkellinen tyhjyys ja yhtäkkinen uupumus. Monet säikähtävät tunteiden ailahtelua tai surun kestoa. Surulle ei ole kelloa, joka soisi merkiksi siitä, että nyt sen kuuluisi olla "ohi".
Voi myös käydä niin, että alat voida paremmin, ja se tuntuu vaikealta. Elämän jatkuminen ei ole petos. Kannat läheistä mukanasi silloinkin, kun kipein terä helpottaa.
Milloin on hyvä hakea tukea?
Tuen pyytäminen ei ole merkki epäonnistumisesta. Joskus pelkkä asioista puhuminen sellaiselle ihmiselle, joka osaa kuunnella rauhassa, auttaa. Harkitse lisätukea, jos:
suru lamauttaa sinua arjessa vielä pidemmän ajan kuluttua
sulkeudut kokonaan eroon ympärilläsi olevista ihmisistä
nukkuminen, syöminen tai työnteko ei ota onnistuakseen pitkään aikaan
sinulla on ajatuksia siitä, ettet haluaisi enää elää
Suomessa voit kääntyä oman terveysasemasi puoleen. Apua tarjoavat myös esimerkiksi MIELI Suomen Mielenterveys ry (kriisipuhelin ja tukiryhmät) sekä Surevat ry, joka tarjoaa vertaistukea menetyksen kokeneille. Jos sinulla on itsetuhoisia ajatuksia, voit ottaa yhteyttä kriisipuhelimeen tai hakeutua päivystykseen. Sinun ei tarvitse jäädä yksin odottamaan.
Usein kysytyt kysymykset
Kuinka kauan surutyö kestää?
Sille ei ole mitään määräaikaa. Surulla ei ole päättymispäivää. Sen voimakkuus muuttuu yleensä ajan myötä, mutta jokaisella omaan tahtiinsa.
Täytyykö minun käydä surun vaiheet läpi tietyssä järjestyksessä?
Ei. Kübler-Rossin vaiheet menevät usein sekaisin tai jäävät välistä. Ne ovat tunteita, joita voi nousta esiin, eivät siisti portaikko, jota noustaan ylöspäin.
Onko normaalia, että en välillä tunne mitään?
Kyllä. Turruttava olo ja etäisyys kuuluvat suruun ja suojaavat sinua siltä, ettei kaikki tule kerralla raskaaksi. Se ei kerro mitään siitä, kuinka paljon välitit toisesta.
Mistä voin saada apua suruun?
Omasta terveyskeskuksestasi, MIELI ry:n kriisipuhelimesta tai Surevat ry:n vertaistukiryhmistä. Akuutissa hätätilanteessa ota aina yhteys hätänumeroon 112 tai hakeudu lähimpään päivystykseen.
Sinun ei tarvitse kantaa huolta kaikesta käytännön järjestelystä yksin. Luo Solace Care -tili tai lue lisää oppaitamme.
