Kun perheessä tapahtuu kuolemantapaus, myös lapset surevat — mutta usein eri tavalla kuin aikuiset. Lapsen surussa on tärkeää ymmärtää juuri tämä: lapset voivat liikkua surun sisään ja ulos hyvin nopeasti. He saattavat itkeä syvästi yhdellä hetkellä ja leikkiä sekä nauraa jo seuraavassa. Se ei tarkoita, etteikö lapsi surisi — se on lapsen tapa annostella suruaan, jotta se ei kävisi liian raskaaksi. Tärkeintä, mitä voit aikuisena tehdä, on ottaa lapsi mukaan, puhua rehellisesti tapahtuneesta ja kestää hänen esittämänsä kysymykset. Tämä opas antaa neuvoja siihen, miten puhua lapsen kanssa kuolemasta, mitkä ovat yleisiä surureaktioita ja mistä voitte saada apua.
Miten puhua lapsen kanssa kuolemasta?
Käytä rehellisiä ja selkeitä sanoja: sano ”kuollut”, älä esimerkiksi ”nukkunut pois” tai ”lähtenyt matkalle”. Pienet lapset ymmärtävät sanat kirjaimellisesti, ja kiertoilmaukset voivat herättää pelkoa — esimerkiksi nukahtamista kohtaan. Selitä, mitä kuolema tarkoittaa: keho on lakannut toimimasta, kuollut henkilö ei enää palaa, eikä tapahtunut ole lapsen syytä. Alle viisi-kuusivuotiaat lapset eivät useinkaan ymmärrä, että kuolema on lopullista, ja he saattavat kysyä, tuleeko kuollut henkilö syntymäpäiville — vastaa kärsivällisesti, vaikka samat kysymykset toistuisivat. Vanhemmat lapset ja nuoret ymmärtävät enemmän, mutta he saattavat vetäytyä ja näyttää surunsa pikemminkin vihana, fyysisinä oireina tai muuttuneena käytöksenä koulussa.
Mitkä ovat lapsen tavallisia surureaktioita?
Lapsen suru voi näyttäytyä monella tavalla: suruna ja itkuna, mutta myös kiukkuna, takertumisena, vatsakipuina, univaikeuksina, keskittymisvaikeuksina koulussa — tai ulospäin siltä, ettei mitään olisi tapahtunutkaan. Se, että lapsi leikkii kuten ennenkin, ei tarkoita, etteikö hän välittäisi. Lapset eivät pysty olemaan surussa jatkuvasti samalla tavalla kuin aikuiset, vaan he kokevat sitä pienissä paloissa. Me Solace Carella uskomme, ettei suru noudata mitään tiettyjä vaiheita, jotka kaikkien pitäisi käydä läpi samassa järjestyksessä — tämä pätee aivan yhtä lailla lapsiin kuin aikuisiinkin. Suru voi myös nousta pintaan uudelleen elämän eri vaiheissa: viisivuotiaana vanhempansa menettänyt lapsi saattaa surra asiaa uudelleen teini-ikäisenä, kun ymmärrys menetyksestä syvenee.
Mitä oikeuksia lapsella on läheisen kuoltua?
Norjassa laissa on säädetty, että lasten tarpeista on huolehdittava, kun vanhempi tai sisarus kuolee. Terveydenhuoltolain (helsepersonelloven § 10b) mukaan terveydenhuollon ammattilaisilla on velvollisuus auttaa turvaamaan alaikäisten lasten tuki tilanteessa, jossa vanhempi tai sisarus on kuollut. Tämä tarkoittaa muun muassa lapsen tiedon- ja tuentarpeen selvittämistä sekä ohjausta oikean avun piiriin. Kannattaa kysyä rohkeasti apua omalta lääkäriltä, neuvolasta tai kouluterveydenhuollosta — heillä on vastuu seurannasta ja tuesta. Myös päiväkodille ja koululle on hyvä kertoa asiasta varhain, jotta lapsi kohdataan arjessa ymmärtäväisesti.
Mistä voitte löytää apua Norjassa?
Teidän ei tarvitse selvitä tästä yksin. Oma lääkäri (fastlege) ja neuvola ovat luontevia ensiaskeleita, ja he voivat ohjata teidät eteenpäin. Kreftforeningen (Norjan syöpäyhdistys) tarjoaa tukea lapsille ja nuorille läheisinä ja omaisina. Landsforeningen uventet barnedød (LUB) tukee perheitä, jotka ovat menettäneet lapsen, mukaan lukien sisarukset. Monilla sururyhmillä on omia ryhmiä lapsille ja nuorille — voit lukea lisää oppaastamme koskien sururyhmiä. Sivustolta helsenorge.no löydät neuvoja surureaktioihin. Jos sinä aikuisena tarvitset jonkun, jolle puhua, Mental Helsen auttava puhelin 116 123 on avoinna ympäri vuorokauden ja on maksuton.
Usein kysyttyjä kysymyksiä lapsista ja surusta
Kannattaako lapsen tulla mukaan hautajaisiin?
Pääsääntöisesti kyllä, jos lapsi itse haluaa ja hänet valmistellaan siihen hyvin: kerro etukäteen mitä tilaisuudessa tapahtuu, ketä sinne tulee ja että aikuiset saattavat itkeä. Voi olla hyvä, että joku lapselle läheinen ja turvallinen aikuinen huolehtii ensisijaisesti lapsesta seremonian aikana.
Onko asiallista, että lapsi näkee minun itkevän?
Kyllä on. Kun näytät oman surusi, lapsi oppii, että tunteet ovat turvallisia ja sallittuja. Voit selittää lyhyesti: ”Olen surullinen, koska minulla on ikävä isää — tämä helpottaa kyllä, eikä se ole sinun syysi.”
Milloin meidän pitäisi hakea ammattiapua?
Jos lapsi vetäytyy pitkäksi aikaa, herää huoli koulunkäynnistä, univaikeudet tai syömishäiriöt jatkuvat pitkään tai lapsi ilmaisee, ettei elämä ole elämisen arvoista — ota yhteyttä omaan lääkäriin tai neuvolaan. Hätätilanteessa helistä numeroon 113.
Kun teillä on voimia ryhtyä hoitamaan käytännön asioita, olemme täällä teitä varten. Luo Solace Care -tili, niin opastamme teitä askel askeleelta, tai lue lisää oppaitamme.
