Kirjoitettu Suomessa asuville.
Mitä tehdä, jos suru ei tunnu etenevän?
Surua ei tarvitse mitata vaihelistalla. Voit arvioida mieluummin tämän päivän tuen tarvetta. Seuraava pieni muistiinpano ei ole testi tai diagnoosi.
Mikä asia on tänään vaikein: syöminen, nukkuminen, yhteydenotto vai jokin käytännön tehtävä?
Keneltä voisit pyytää apua juuri siihen?
Mitä voit siirtää ja mikä tarvitsee sovitun vastuuhenkilön?
Mikä tavallinen asia voi tuoda pienen hengähdyksen ilman velvollisuutta voida paremmin?
Pitääkö kaikki surun vaiheet käydä läpi?
Ei. Surevan kohtaaminen -toiminta korostaa surun yksilöllisyyttä ja vaiheajattelun rajoja. Apua voi pyytää sen perusteella, mitä tarvitset nyt, eikä vasta jonkin ajan kuluttua.
Voiko surra väärin?
Jos olet menettänyt läheisen, saatat miettiä, onko se, mitä tunnet, normaalia. Lyhyt vastaus: surulle ei ole yhtä oikeaa tapaa. Jokainen suree omalla tavallaan ja omassa tahdissaan.
Suru ei kulje suoraa viivaa. Voit itkeä aamulla, nauraa iltapäivällä hauskalle muistolle ja tuntea ikävän illalla taas yhtä voimakkaana. Se ei tarkoita, että suru olisi ohi tai että surisit väärin — vaan sitä, että suru elää ja muuttaa muotoaan.
Tässä oppaassa kerromme, mistä tunnetut surun vaiheet ovat peräisin, miksi niitä ei kannata pitää kaavana ja miten surua ymmärretään nykyään.
Mistä surun vaiheet ovat peräisin?
Surun viiden vaiheen malli on peräisin psykiatri Elisabeth Kübler-Rossilta. Hän kuvasi vaiheet alun perin kirjassaan On Death and Dying (1969) kuolevien potilaiden reaktioina omaan lähestyvään kuolemaansa, ja vasta myöhemmin mallia alettiin soveltaa myös läheisen menetykseen (Elisabeth Kübler-Ross Foundation). Malli oli aikanaan tärkeä, koska se antoi kuoleville äänen ja avasi keskustelua elämän loppuvaiheesta. Sitä ei kuitenkaan luotu kuvaukseksi siitä, miten läheisen menettänyt suree.
Mallissa on viisi reaktiota, joista moni tunnistaa jotain omasta surustaan:
Kieltäminen — tapahtunut tuntuu epätodelliselta.
Viha — epäoikeudenmukaisuutta, muita ihmisiä tai itseä kohtaan.
Kaupankäynti — “jos vain…”-ajatukset.
Masennus — suru, tyhjyys ja ikävä.
Hyväksyminen — tavan löytäminen elää menetyksen kanssa.
Nämä ovat mahdollisia tunteita, eivät pysäkkejä, joiden kautta pitäisi kulkea tietyssä järjestyksessä. Ne voivat tulla limittäin, palata tai jäädä kokonaan tulematta.
Entä surun 7 vaihetta?
Joskus näkee laajennetun mallin, jossa vaiheita on seitsemän: sokki ja kieltäminen, kipu ja syyllisyys, viha ja kaupankäynti, masennus, käänne parempaan, uudelleenrakentaminen sekä hyväksyminen ja toivo. Seitsemän vaiheen mallit ovat Kübler-Rossin mallin myöhempiä, yleistajuisia muunnelmia, eivät erillisiä tutkimuslöydöksiä. Ne antavat sanoja tunteille, mutta nekään eivät kerro, missä järjestyksessä tai tahdissa sinun kuuluu surra.
Miksi suru ei etene vaiheittain?
Ongelma ei ole se, että tunnet kieltämistä, vihaa tai hyväksyntää. Ongelma syntyy, jos vaiheista tulee käsikirjoitus, jota surevan oletetaan seuraavan. Silloin esimerkiksi:
nopea paluu töihin voi näyttää siltä, ettei menetys koskettanut
nauraminen voi herättää syyllisyyttä
raskaat päivät vuosienkin jälkeen voivat saada muut toivomaan, että jo “pääsisit eteenpäin”
se, joka ei koskaan tunne vihaa tai hyväksyntää, voi alkaa epäillä surevansa väärin
Mikään näistä ei kerro, että surussasi olisi jotain vikaa. Kaikki eivät koe kaikkia reaktioita, eikä surulle ole yhtä reittiä, jota pitkin kaikki kulkevat.
Miltä suru voi tuntua?
Surun kirjo on laaja. Ikävän ja tyhjyyden lisäksi moni tuntee yksinäisyyttä, ahdistusta tai syyllisyyttä. Joku tuntee myös helpotusta, kiitollisuutta tai toivoa, esimerkiksi pitkän sairauden jälkeen. Sekin kuuluu suruun.
Myös tavat käsitellä surua vaihtelevat. Joku haluaa puhua menetyksestä joka päivä, toinen tarvitsee hiljaisuutta. Joku katsoo valokuvia heti, toinen tarvitsee aikaa, ennen kuin pystyy siihen. Molemmat ovat yhtä oikeita tapoja surra.
Lapset surevat usein eri tavalla kuin aikuiset. He voivat hypätä suruun ja siitä pois: hetken itkeä ja kohta leikkiä. Leikki on tapa jaksaa, ei merkki välinpitämättömyydestä. Lue lisää lapsen surusta.
Miten surua ymmärretään nykyään?
Nykyään surua kuvataan usein liikkeenä kahden prosessin välillä (ns. kaksoisprosessimalli; Stroebe & Schut 1999, Death Studies):
Menetyssuuntautunut prosessi, jossa kohtaat ja tunnistat menetyksen ja annat tilaa surulle ja kaipaukselle.
Palautumissuuntautunut prosessi, jossa suuntaat huomion arkeen, luot uusia rutiineja ja otat elämän takaisin haltuun.
Ihminen liikkuu näiden kahden välillä, ja se on tervettä. Tauot surusta ovat yhtä luonnollisia kuin surun hetket. Kaksoisprosessimalli ei ole uusi kaava, jota pitäisi seurata, vaan apuväline: se auttaa ymmärtämään, miksi suru tulee aalloissa — jotkin aallot vievät jalat alta, toiset ovat pieniä ja kannettavissa, etkä aina voi ennakoida, milloin ne osuvat.
Kuinka kauan suru kestää?
Surulla ei ole aikataulua eikä takarajaa. Suru voi välillä siirtyä taustalle ja palata esimerkiksi merkkipäivinä. Useimmilla suru muuttuu ajan myötä vähemmän kaiken täyttäväksi katoamatta kuitenkaan kokonaan — opit kantamaan sitä ja elämään muiston kanssa. Lue lisää surusta ja surureaktioista.
Milloin suru voi pitkittyä?
Joillakin suru jää täyttämään mielen niin pitkäksi aikaa, että arjessa selviytyminen vaikeutuu. Tätä kutsutaan pitkittyneeksi surureaktioksi (prolonged grief disorder, ICD-11). Ei-väkivaltaisen menetyksen kokeneita aikuisia koskeneen meta-analyysin mukaan noin joka kymmenes sureva (9,8 %) kärsii pitkittyneestä surureaktiosta (Lundorff ym. 2017, Journal of Affective Disorders). Äkillinen tai väkivaltainen kuolema voi lisätä kuormitusta. Jos arki ei suju, apua saa hakea riippumatta siitä, kuinka kauan menetyksestä on kulunut. Avun hakeminen ei ole epäonnistuminen.
Mistä saat apua?
Oma terveysasema tai lääkäri — väylä keskusteluapuun ja tarvittaessa hoitoon.
MIELI ry:n Kriisipuhelin (09 2525 0111) — keskusteluapua nimettömänä.
Seurakuntien sururyhmät ja vertaistukijärjestöt, jotka ovat avoimia kaikille.
Jos sinulla on itsetuhoisia ajatuksia, soita Kriisipuhelimeen (09 2525 0111) tai hätänumeroon 112.
Usein kysytyt kysymykset
Mitkä ovat surun viisi vaihetta?
Kieltäminen, viha, kaupankäynti, masennus ja hyväksyminen. Elisabeth Kübler-Rossin malli kuvasi alun perin kuolevien potilaiden reaktioita. Vaiheet ovat tunnistettavia tunteita, eivät järjestys, jossa suru etenee.
Mitkä ovat surun 7 vaihetta?
Sokki ja kieltäminen, kipu ja syyllisyys, viha ja kaupankäynti, masennus, käänne parempaan, uudelleenrakentaminen sekä hyväksyminen ja toivo. Se on viiden vaiheen mallin myöhempi muunnelma, eikä suru etene senkään mukaan.
Pitääkö vaiheet käydä läpi järjestyksessä?
Ei. Tunteet tulevat usein limittäin, palaavat tai jäävät kokematta. Suru ei ole suoraviivainen, eikä sillä ole oikeaa järjestystä tai tahtia.
Surenko väärin, jos en tunne vihaa tai hyväksyntää?
Et. Kaikki eivät koe kaikkia reaktioita, ja jokainen suree omalla tavallaan.
Onko normaalia, että välillä ei tunne mitään?
Kyllä. Turtuneisuus ja etäisyys kuuluvat suruun ja suojaavat joskus siltä, että kaikki tuntuisi kerralla.
Milloin suru on pitkittynyt?
Kun suru vaikeuttaa arkea voimakkaasti pitkään. Tutkimusten mukaan näin käy noin joka kymmenennelle. Apua saa, eikä sinun tarvitse odottaa: ota yhteyttä omaan terveysasemaan tai Kriisipuhelimeen, vaikka menetyksestä olisi kulunut jo vuosia.
Lisälukemista
Kaipaatko apua käytännön asioiden kokonaisuuteen? Luo tili Solace Careen. Voit käyttää tätä opasta ja esimerkkejä myös ilman tiliä.
Miten kerrot perheelle, millaista tukea tarvitset tänään?
Voit sanoa esimerkiksi: ”En jaksa tänään puhua järjestelyistä. Voisitko selvittää yhden laskun ja kertoa minulle huomenna?” Tai: ”Haluaisin muistella häntä, mutta en tarvitse neuvoja.” Näin muiden ei tarvitse arvata, mitä surun vaihetta elät. Toive saa muuttua, eikä yhden hyvän päivän tarvitse tarkoittaa, että tuen tarve olisi päättynyt.
